Valitsimme ukrainalaisten ikonien kokoelmista ikonimalleja, joiden pohjalta olemme maalanneet uusia ikoneita.

Noudatamme kreikkalais-magedonialaista maalaustapaa, mutta pyrimme siirtämään näissä ukrainalaisissa ikoneissa olevia erityispiirteitä  maalaamiimme ikoneihin. Ukrainalaisuus näkyy mm. kasvonpiirteissä, vaatteiden kansanomaisessa koristeellisuudessa, ornamenteissa ja muissa yksityiskohdissa.

Ukraina on ajanlaskun alusta saakka ollut  monien valloittajien alaisuudessa. Sen kansaan, kulttuuriin ja taiteeseen on vaikuttanut niin bysanttilaisuus kuin venäläisyys ja valkovenäläisyys. Ukrainaa ovat hallineet  mm. Puola ja Liettua.

On mielenkiintoista ajatella, että myös näissä ikonimalleissa voi olla vaikutuksia näistä eri aikakausista ja kulttuureista. Ikonimaalari ja ikonia katsova voi tehdä matkaa nykyhetkeen ja  historiaan.

Kristinusko on tullut Ukrainan alueelle jo 900-luvulla, mutta myöhempinä vuosisatoina myös uniaattikirkko on vaikuttanut näillä alueilla.

(Uniaattikirkot olivat alun perin ortodoksisia kirkkoja, jotka 1595 -1905 aikana liittyivat katoliseen kirkkoon.) Niissä oli oppeja sekä katolilaisuudesta että ortodoksisuudesta.

Olemme maalanneet nämä ikonit Vanajaveden opiston ikonimaalausryhmässä. Ryhmän opettajana toimii Petra Saraste. Kaikki tässä sivustolla näkyvät ikonit ovat myynnissä. Myytyjen teosten tuotto menee Ukrainan hyväksi.

Keräyslupa RA/2019/723, voimassa 1.1.2020-31.12.2024, koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuunottamatta, myöntänyt Poliisihallitus.Keräyslupa ÅLR 2022/6419, voimassa 1.1.-31.12.2023, Ahvenanmaa, myöntänyt Ålands Landskapsregering.

Keräysvarat käytetään vuosien 2022–2023 aikana Kirkon Ulkomaanavun avustustyöhön.

© 2023 Kirkon Ulkomaanapu sr

Ikoninäyttely on esillä galleria Paperihuoneella 3.5. – 27.5.2023, jonka jälkeen teokset on lunastettavissa.  Jos olet kiinnostunut jostakin ikonista ole yhteydessä allekirjoittaneeseen sähköpostilla petra.saraste@evl.fi. Teoksia voi varata jo ennen näyttelyä.

Petra Saraste